Blogi on viettänyt edelleen hiljaiseloa ja päivityksiä tullut harvakseltaan. Edellisestä on kertynyt jo vajaat pari kuukautta, seitsemän viikkoa ja jokunen päivä päälle. Tällä kertaa hiljaiselo ei ole johtunut treenien takkuamisesta, ennemminkin saamattomuudesta kirjoittamisen osalta ja toisaalta lisääntyneestä työkuormasta. Asioita on pyrittävä laittamaan tärkeysjärjestykseen ja tämä ei ole ollut ihan kärkipäässä. Jatkossa pitää kiriä hieman, omien ajatusten jäsentely kirjoitettuun muotoon tekee oikein hyvää ja tarjoaa vielä mahdollisuuden kurkata menneisiin tuntemuksiin. Aika ei välttämättä kultaa muistoja mutta muistiin tapaa jäädä harmaita kokonaisuuksia jonkin asian saadessa vielä todellisuutta isomman painoarvon.

Edellinen kirjoitus loppui seuraaviin sanoihin:

Olisi aivan mahtavaa jos nyt syyskuussa pääsisi totuttamaan kroppaa treenaamiseen ja lokakuun alusta aloittamaan täysipainoisemman harrastamisen. Uutta virtaa tekemiseen on haettu myös paikallisen seuran yhteistreeneistä.

Ensimmäinen pidempi fillarilenkki pitkään aikaan, aivan mahtavaa. Näillä fiiliksillä kohti syksyä!

Onko syksy edennyt toivotusti, mitä seitsemään viikkoon on mahtunut? Datan perusteella karvan vaille 58 tuntia treeniä, eli keskiarvona reilut 8 tuntia viikossa.

Tässä kohtaa määrät ja sisältö ovat toisarvoisia. Fiilis on ollut kohdallaan, treeni on maistunut ja palautuminenkin näyttäisi olevan hallussa. Pieni kaveri olkapäällä jo huutelee että kyllä voisi vielä vetää vähän enemmän ja kovempaa. Mä niin tykkään siitä kaverista, aivan liikaa. Tällä kertaa en ajatellut kuitenkaan antaa sen hypätä puikkoihin.

Kuten aikaisemmin mainitsin niin valtaosa treeneistä on tullut nyt tehtyä omalla kylällä ja uuden porukan mukana. Varsin onnistunut ratkaisu joka näkökulmasta, aikaa on vapautunut odotetusti matka-ajoista kun pisin matka treenipaikalle jää alle kymmenen kilometrin. Vaikka tosissaan treenataan niin tekeminen ei ole turhan ryppyotsaista, mukaan on ollut helppo hypätä.

Ehkä isoin muutos kokonaisuudessa on kuitenkin vaihto ryhmävalmennuksesta henkilökohtaisempaan lähestymiseen. Lajista riippumatta on tullut hyvin selväksi että tarvitsen jonkun pitämään suitsista kiinni, muuten lähtee laukalle. Nopeasti. Vähän enemmän ja vähän kovempaa. Intoa on edelleen enemmän kuin järkeä. Tämä pelkästään kokonaiskuormitusta ajatellen. Treeniohjelman sovittaminen omaan viikkorytmiin ja rutiineihin katsoen kokonaisuuden perään on kova juttu. Tavoite on kuitenkin pitää hauskaa treenien muodossa ja maksimoida samalla kehitys. Melkein yhtä kova juttu on lajitekniikoiden hierominen henkilökohtaisesti, tähän on mukava palata jatkossa tarkemmin.

Lupaan itselleni että jatkossa päivittelen kuulumisia parin viikon välein, nyt kun on päästy treenin makuun niin kerrottavaakin riittää.

Ei vakavasti mutta keskittyen ja tavoitteellisesti.